Yksi tapa lähestyä esiopetuksen opetussuunnitelman laaja-alaista osaamista on kiinnittää oppiminen ilmiöön. Ilmiöpohjaista oppimista edustaa Design suuntautunut oppiminen, jota on kehitetty Itä-Suomen yliopistossa yhdessä Luston Metka-työryhmän ja Suomen Metsäyhdistyksen kanssa. Design suuntautuneen pedagogiikan tavoite on edistää oppijoissa osaamista, jonka kautta tulevaisuuden työelämässä pystytään luoviin ratkaisuihin hyödyntäen erilaista osaamista useiden eri verkostojen kanssa. Tavoitteena onkin saattaa oppijat ns. 21. vuosisadan taitojen lähteille. Näissä taidoissa korostuvat entistä enemmän kriittinen ajattelu, ongelmanratkaisu, kyky tehdä yhteistyötä sekä taito hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa.
Design suuntautuneen pedagogiikan alkujuuret ovat korostaneet osallisuutta ja yhteistyötaitoja – taitoja joita mm. opetussuunnitelma 2014 peräänkuuluttaa. Osallistavassa toimintakulttuurissa lähdetään liikkeelle oppijoiden itsensä asettamasta kysymyksestä. Pedagogiikan tavoitteena on opetuskulttuurin uudistaminen innovatiivisemmaksi, kokonaisvaltaisemmaksi ja sellaiseksi, että oppijat ottavat yhä enemmän vastuuta omasta oppimisestaan. Näin erilaiset oppijat sitoutetaan ja motivoidaan tiedon hankintaan. Yhteistyötaitoja harjoitellaan jakamalla tietoja. Saatu informaatio dokumentoidaan useamman toimijan nähtäväksi mm. valokuvin, videoin ja tekstien tai piirroskuvien välityksellä. (Vartiainen 2015).
Yhä useampi taho yhtyy toteamukseen siitä miten oppiminen ei rajoitu luokkahuoneen seinien sisälle, vaan sitä tapahtuu kaikkialla ja koko elämän ajan. (Vartiainen 2015) Design – suuntautuneessa pedagogiikassa on tuotu esille moninaisten verkostojen ja toimijoiden yhteiskehittely ilmiön tai tässä tapauksessa ohjaavan kysymyksen äärellä. Päiväkodissa tämä tarkoittaa yhteistä tutkimusta lasten ja henkilöstön kesken. Ideaalisinta olisikin hyödyntää ohjaavan kysymyksen ”ratkaisemiseen” koko päiväkodin henkilöstöä etsien miten moninaista osaamista henkilöstöstä löytyy. Ohjaavan kysymyksen pohdinnassa myös vanhemmat ovat usein asiantuntijoita. Asiantuntijuuden kautta edelleen vanhemmat pääsevät paremmin mukaan varhaiskasvatuksen arkeen. Edelleen niin koulussa kuin varhaiskasvatuksessa on muistettava, että omasta kaupungista ja kunnasta löytyy upeaa ulkopuolista asiantuntemusta, jota ei osata riittävässä määrin hyödyntää.
Design – suuntautunut pedagogiikka etenee ideariihestä, jossa ilmiönä voi olla esimerkiksi suomalainen metsä. Herättelevät kuvat, tarinat, artikkelit tai luonto itsessään toimivat aisteja stimuloivina. Näiden herättelykuvien äärellä aivoriihen tapaan kirjataan ylös kaikki lasten tuottamat ajatukset, tunteet, aistimukset, lapsen kertoma satu tai jo valmiiksi muodostunut kysymys. Ensimmäisessä vaiheessa on syytä sopia miten työskentely etenee kaikki osallistujat huomioiden eli ns. työskentelysäännöt.
Ensimmäisessä vaiheessa kiinnitetään ilmiö oppijoita askarruttavaan kysymykseen. Erityisesti alle kouluikäisten lasten kohdalla juuri kysymysmuotoon asetettu tutkimusongelma konkretisoi tehtävän.
Toisessa vaiheessa oppijat suunnittelevat mistä tietoa asetettuun kysymykseen saadaan, mitkä ovat ne resurssit jotka ryhmällä on käytössä. On syytä pohtia millaisia verkostoja esim. omassa kunnassa on mahdollista käyttää. Mikäli ryhmällä ei ole mahdollisuutta lähteä esim. museoon, kirjastoon tms. tiedonlähteille kannattaa pohtia asiantuntija kutsumista päiväkotiin tai kouluun. Suunnittelussa on syytä myös muistaa erilaiset digitaaliset oppimisen mahdollisuudet. Tietoa voidaan kerätä valokuvaamalla, videoimalla, haastattelemalla eri henkilöitä ja tietenkin hakemalla tietoa netin kautta. Kolmas vaihe onkin näiden resurssien käyttöön otto eli itse tutkimustyö. Salmalla kerätään aineistoa, joka loppuvaiheessa kootaan ja analysoidaan sekä tuotetaan esitettävään muotoon. Dokumentoimalla (esimerkiksi päiväkodin seinälle) tutkimuksen eri vaiheita saadaan mukaan muutkin yhteisössä toimivat kuten huoltajat ja muu päiväkodin henkilökunta sekä lapset.
Design suuntautuneen pedagogiikan kulmakivet ovat osallisuudessa, yhteiskehittelyssä (yhteistyössä verkostojen ja asiantuntijoiden kanssa) sekä erilaisten välineiden ja teknologian käytössä. Haasteena varhaiskasvatuksessa on tasa-arvoisen digitaalista välineistön sekä osaamista jakautuminen kentälle. Samoin haasteita asettaa kasvavien lapsiryhmien koko. Vartiaisen (2015) osatutkimuksessa todettiin, että eri taustoista tulevien oppijoiden vaihtelevat kiinnostuksen kohteita asettavat haasteita oppimista sekä yhteiskehittelyä edistävällä tavalla. Miten suurissa ryhmissä saadaan kaikki motivoitumaan ja sitoutumaan yhteiseen ilmiöön, mikäli varhaiskasvatuksen henkilöstöllä ei ole riittävästi aikaa kuulla lasta?
Monialaiset oppimiskokonaisuudet, esiopetuksen opetussuunnitelma 2014 →
