Uudet valtakunnalliset esiopetuksen opetussuunnitelmat hyväksyttiin joulukuussa 2014. Opetussuunnitelma nostaa esille kestävän elämäntavan periaatteet. Arvoperustasta lähtien opetussuunnitelma tukee oppimisympäristön löytämistä lähiluonnosta. Esiopetuksen tulee tukea” lasten kykyä ymmärtää arvoja, noudattaa terveellisiä elämäntapoja sekä kehittää tunnetaitojaan ja kauneudentajuaan”. (Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014). Ympäristökasvatus on arvokasvatusta. Kokemus luonnon kauneudesta luo arvoja luonnonsuojelun edistämiseksi. Ottaessamme lähiluonnon oppimisympäristöksi, pohdintaan lasten kanssa nousevat luonnon säilymisen arvot, kysymys oikeasta ja väärästä, syy-seuraussuhteet sekä esim. päiväkodilta liikkeelle lähtiessä jo lähtökohtaisesti terveelliset elämäntavat (liikkuminen jalkaisin vai autolla, ulkoilua vai ruutuaikaa, jne).
Opetussuunnitelma nostaa oppimiskäsitystä määriteltäessä oppimisen kokonaisvaltaiseksi tapahtumaksi, ”jossa toiminta, tunteet, aistihavainnot, keholliset kokemukset ja ajattelu yhdistyvät”. Toimintakulttuurin määrittelyissä korostuvat oppimisen ja oivalluksen ilo, lapsi osallisena ja oman elämänsä toimijana. Oppimisympäristöjen tulee tarjota ”mahdollisuuksia leikkiin, luoviin ratkaisuihin ja asioiden monipuoliseen tarkasteluun lapsia motivoivia ja toiminnallisia työtapoja käyttäen”. (Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014).
Opetussuunnitelma 2014 ottaa käyttöön laaja-alaisen osaamisen käsitteen. Opetussuunnitelmassa myös todetaan, että lasten laaja-alaisen osaamisen kehittymiseen vaikuttaa opeteltavia tietosisältöjä enemmän se, miten esiopetuksessa työskennellään, millaisiksi oppimisympäristöt rakennetaan sekä miten lasten oppimista ja hyvinvointia tuetaan. (Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet, 2014).
Lähiluonto toiminta- ja oppimisympäristönä tarjoaa monipuolisia osallistumisen tapoja, eikä rajaudu vain perinteiseen kasvatukselliseen lokeroon. Knightin (2009) mukaan lasten lisääntynyt ulkoilu luonnonmukaisessa ympäristössä vaikuttaa positiivisesti
- lasten itsetunnon ja itseluottamuksen kehittymiseen
- lasten sosiaalisten suhteiden muodostumiseen (riitely vähenee, leikitään eri lasten kanssa kuin sisätiloissa)
- kielellisten valmiuksien kehittymiseen
- keskittymiskykyyn ja motivaatioon
- motorisiin taitoihin (sekä karkea- että hienomotoriikka)
- ympäristöön liittyvään oppimiseen ja ymmärrykseen
- leikkien monipuolisuuteen ja luovuuteen
- lasten ja työntekijöiden sairauspoissaolojen määrään.
(Parikka-Nihti, Suomela 2014)
Vastaavia tuloksia on havaittu myös Norjassa tehdyissä tutkimuksissa, joissa 3 -12 vuotiaiden systemaattinen tarkastelu lähiluonnossa olemisella olevan myönteiset vaikutukset liikkumiseen, istumisen vähenemiseen ja verenkiertoelimistön kuntoon. (Gray, Gibbons, Larouche , Hansen Sandseter, Bienenstock, ym. 2015). Suomalaisessakin kasvatus- ja koulutusjärjestelmässä on havahduttu lasten liiallisen istumisen haittoihin. Tunti liikuntaa päivässä on yleinen trendi koulumaailmassa. Varhaiskasvatuksessa liikkumiselle, jossa lapsi hengästyy, tulisi varata kaksi tuntia päivässä. Näistä suosituksista huolimatta Muutosta liikkeellä! -raportin mukaan jo varhaiskasvatuksessa lapset ovat paikallaan jopa 60 {d810982e43e997254a8103083eedc39ce2a0fab0c1a397069e0defb3a36c6476} ajastaan. (STM 2014).
On siis todettava, että juuri lähiluonnossa toteutuu niin liikunnan suositukset kuin opetussuunnitelman tahtotila. Toivottavaa toki olisikin, että paikallisissa opetussuunnitelmissa korostuisi oman kaupungin tai kunnan piirteet ja lähiympäristön tarjoumat. Samoin tarvitaan kasvatus- ja koulutuspoliittisia päätöksiä, joilla tuetaan erilaisten oppimisympäristöjen käyttöä. (Opin tiet 2015)
